Elina Vähälän taituroima viulukonserttoni kantaesitys Sinfonia Lahden kanssa 12.4. sekä toinen esitys Radion Sinfoniaorkesterin kanssa 18.4. saivat sekä yleisöltä että kriitikoilta innostuneen vastaanoton. Etelä-Suomen Sanomien Arto Sakari Korpinen piti teosta "täysosumana" (ESS 14.4.), Helsingin Sanomien Jukka Isopuro luonnehti konserttoa "maittavaksi" (HS 20.4.), ja Hufvudstadsbladetin Mats Liljeroos totesi lyyrisyyden ja virtuositeetin olevan "optimaalisessa balanssissa" ja povasi teokselle yleisönsuosikin asemaa niin Suomessa kuin muuallakin (HBL 20.4.).
Tällä hetkellä molemmat esitykset ovat netin kautta kuunneltavissa ja katsottavissa. Lahden esitys 8. toukokuuta asti tästä:
http://www.classiclive.com/Concerts/2012/April/World_Premiere_Violin_Concerto_part1
ja RSO:n esitys 19.5. asti tästä:
Pyörteitä on Uuno Klamin 1950-luvulla aloittama suurhanke, kolminäytöksinen baletti jonka Kalevi Aho täydensi 1990-luvulla. Teoksen musiikki on aiemmin saatettu levylle Sinfonia Lahden toimesta, mutta vasta nyt teos nousee näyttämölle koko komeudessaan. Kyseessä on siis väistämättä yksi vuoden kulttuuritapahtumista, ja sen voi todistaa torstaina 22. ja perjantaina 23. maaliskuuta klo 19.00 Madetojan salissa Oulussa. alpo aaltokoski company tanssii Alpon itsensä koreografian, Oulu Sinfonia soittaa Jaakko Kuusiston johdolla, ja esitys on usean toimijan yhteistyön tulos: edellämainittujen esiintyjäryhmien lisäksi mukana ovat tuotannosta vastaavina Oulun Musiikkijuhlat sekä JoJo - Oulun tanssin keskus. Lisätietoja www.omj.fi
| 14/03/2012 | Orkesterien välisestä ystävyydestä |
| 07/02/2012 | Kuuntelijapalautetta! |